Oli oikeastaan sattumien kauppaa, kuinka juuri Muru meille tuli. Oltiin vihdoin päästy yhteisymmärrykseen koiran hankkimisesta, ja sopivaa pentua etsittiin. Listalla oli niin shetlanninlammaskoiria, borderterriereitä kuin kääpiösnautsereitakin.
Olimme harkinneet borderterrieriä jo aikaisemminkin, ja tälläkin hetkellä oli tutullamme pentuja, jotka olivat pian luovutusiässä. Meistä tuntui kuitenkin liian aikaiselta, ja pian pennut lähtivätkin omiin koteihinsa.
Sopivaa pentua haettiin edelleen, mutta vielä sitä ei oltu löydetty. Samaan aikaan toisaalla oli syntynyt nuorelle mittelspitzille vahinkopentue, josta eräs tuttu saksanpaimenkoirakasvattaja oli kuullut. Hän on mökkinaapureitamme, ja tuntee mummini. He olivatkin puhuneet keskenään siitä, kuinka meillä oli pennunetsintä päällä. Saksanpaimenkoira oli liian suuri meille, eikä olisi sopinut entiseen asuntoomme. Kasvattaja kuitenkin muisti kuulleensa vahinkopentueesta, joka oli lähellä syntynyt, ja kertoi siitä mummilleni. Samantien tämä otti puhelimen käteensä, ja soitti meille ; pentu oli hänen mukaansa nyt löydetty.
Mummi ja tämä tuttu kasvattajamme kävivät pentuja jo samana viikolla katsomassa, ja olivat kuulemma reippaita ja terveen oloisia pentuja. Ensimmäiset kuvat saatiin kasvattajan toimesta, ja sydämet oli viety melkeinpä heti. Puhuttiin jo siitä, milloin pentu meille tulisi. Nyt se oli totta, pentu oli tulossa! Ennen luovutusikää saatiin lisää uusia kuvia, ja väliajoin kävivät niitä katsomassa.
Pennunhankinta oli lyöty lukkoon; tuo oli se pentu. Saatiin etuoikeus valita neljästä pennusta, ja totta kai, valitsin juuri potrimman ja hurjimman tyttöpennun. Se oli Muru, joka vieläkin hurjuudestaan tunnetaan.
Luovutusikä koitti melkein iäisyyden odottelun jälkeen, ja pentua päästiin hakemaan. Paikanpäällä neljän pennun lauma juoksi jaloissa reippaina, ja emonsa ympärillä toisiaan härnäten. Pian saatiinkin jo pentu kotiin, ja elämä koiraharrastusten ympärillä oli tiedostamattani alkamassa. Siitä ei päässyt mihinkään, ilman juuri tuota terhakkaa ja hurjaa neitiä, ei elämäni olisikaan täynnä juuri niitä koiramaisia hetkiä, joita en mihinkään vaihtaisi.
Suosikkiharrastuksemme ovat olleet mätsärit, epäviralliset koiranäyttelyt, joihin ovat kaikenkarvaiset koirat tervetulleita osallistumaan. Mätsäreissä olemme kierrelleet aktiivisesti jo melkein kahden vuoden ajan.
Mätsärit ovat hieno harrastus, ja mätsäripiireistä on löytynyt sekä Murulle että omistajalle useita uusia tuttavuuksia. On hauska törmätä ihmisiin, jotka ovat yhtä hulluja lähtiessään sadan kilometrin matkan toiselle paikkakunnalle mätsäriin.
Muru on aina ollut varautunut uusia ihmisiä kohtaan, mutta mätsäreiden avulla on tyttö huomattavasti reipastunut. Neiti ei ole enään lainkaan moksiskaan, vaikka joku tulisikin häntä moikkaamaan kehässä, tai vaikka sen ulkopuolella. -Ainakaan useimmiten.
Kaikkien näiden, noin 40:n mätsärin jälkeen, on Murulle kertynyt oikea palkintohyllykkö. Vanhempani usein ohjastavatkin vieraat heti ensimmäisenä pokaalihyllylle, ja onkin siinä ihmettelemistä, että miten tuollainen sekarotuinen, lähes sekopäisesti haukkuva koira, on onnistunut tuollaisen palkintohyllyn kokoamamaan. Kyllä siinä on itse omistajallekkin joskus ihmettelemistä.
Agility on meille ollut ns. kakkosharrastus, jota olemme itseksemme vapaa-ajalla käyneet HSKH:n ojangon agiradalla kokeilemassa. Enää emme HSKH:n jäseniä ole, joten agility on siltäkin osalta meiltä jäänyt. Emme ole lähteneet mihinkään oikeaan treeniryhmään, vaan meiltä on aina mennyt ohitse ilmoittautumisajat, vaikka ajatuksena olisikin ollut testitilaisuuteen ilmoittautuminen.
Murussa kyllä olisi potentiaalia ihan kelpo agiliitäjäksi, mutta into ei ole aina ollut aivan molemminpuoleista. Niin tylsältä kuin se Murun mielestä vaikuttaakin, niin omistajan mielestä koiralle tulisi hankkia ensin korvat, ennen kuin tätä tulisi päästää vapaaksi edes agilityradalla. -Sen on Muru jo kertaalleen osoittanut, ettei aina kiinnosta luoksetulemiset kun kerran hihnasta ollaan eroon päästy. Edistystä toki on havaittavissa kesäisen harjoittelun
jäljiltä, mutta itse tokoilu kiinnostaisi jo hieman enemmän. Ryhmiinkin on jo aktiivisesti haettu, jopa vähän kauempaakin, mutta toistaiseksi emme ole päässeet harrastusta vielä ohjatuissa treeneissä aloittamaan.
-Parempi onni taas syksyllä.
